Blogiteksti 3 19.4.2021

Kirjoittaja

Vilja Keskimäki

Toinen etätapaaminen sujui rattoisasti lokkien kirkuessa avonaisen parvekkeen oveni takana - selvä kesän merkki! Viime mentoritapaamisemme jälkeen olen ollut onnekas ja saanut sekä käsikirjoittajan töitä tv-sarjasta että opiskelupaikan käsikirjoittamisen maisteriopinnoista syksyksi. Juuri nyt olen siis melko vapaa tulevaisuusstressistä, mikä on ihanaa - ja ihan kivaa vaihtelua, heh.

Juttelimme tänään Eriikan kanssa hänen opiskelu- ja urapolustaan. Me molemmat olemme opiskelleet Briteissä mutta päätyneet sen jälkeen Suomeen töihin. Muuton myötä on joskus haastavaa luoda kontakteja uudessa maassa, mutta samalla olemme molemmat kokeneet Suomessa työskentelyn inhimillisempänä verrattuna Britanniaan. Puhuimme myös epävarmuudesta elokuva-alalla ylipäätään. Joskus pitää odottaa tuotantopäätöksiä kauankin, joskus taas asiat soljuvat eteenpäin kuin itsestään. Minulla riittää vielä oppimista epävarmuuden hyväksymisen kanssa, mutta keskustelut kokeneempien ammattilaisten kanssa edesauttavat sitä aina. Tietty määrä epätietoisuutta nimittäin kuuluu ammattikirjoittamiseen. Se on hyväksyttävä, ja toisaalta on ihan kivaakin, että jokin pakottaa elämään hetkessä.

Keskustelimme myös muun muassa teeman löytämisestä tekstiin. Eriikka antoi konkreettisia vinkkejä siihen, miten auttaa itseään koulimaan materiaalista esiin teema, joka on itselle tärkeä juuri kyseisessä projektissa. Aion ehdottomasti hyödyntää näitä tekniikoita, sillä joskus tuntuu että eksyn miljoonan kiinnostavan teeman viidakkoon. Mutta kysymys ei olekaan siitä, että pitäisi käsitellä jotenkin parasta mahdollista teemaa, vaan siitä, että käsittelee niistä itselleen tärkeintä. Vain silloin on mahdollista kirjoittaa jotain oikeasti merkityksellistä.