Sari Aaltonen
Elokuvaaja F.S.C
Menin vuonna 1998 Turun Taideakatemiaan elokuvalinjalle, josta jatkoin Taideteolliseen korkeakouluun. Valmistuin vuonna 2010 Taiteen maisteriksi, eli elokuvaajaksi. Koko opiskeluaikani työskentelin aktiivisesti eri tuotannoissa. Aluksi muiden koulujen tuotannoissa, sitten kalustovuokraamossa ja pikkuhiljaa oikeissa elokuvatuotannoissa. Tein kamera-assistentin töitä niin suomalaisten kuin ulkomaalaistenkin kuvaajien kanssa ja opin siinä samalla kuvaamisesta ja ammatin ongelmanratkaisukeskeisyydestä enemmän, kuin koskaan olisin voinut kuvitellakaan. Ajattelen, että tämä työskentely oli minun kolmas, ja konkreettisin elokuvakouluni.
Olen kuvannut sekä fiktiota että dokumenttielokuvia. Rakastan kumpaakin ja olen onnekas että saan tehdä molempia. Viimeisin pitkä elokuva fiktion puolella on Teemu Nikin Nimby, joka on vielä jälkituotantovaiheessa. Viimeisin Tv-sarja on AJ Annilan kanssa tehty Nyrkki Elisa viihteelle ja parhaillaan kuvaan Susanna Helken pitkää dokumenttielokuvaa, joka kulkee työnimellä Hoivatyön laulu. Kuluvana syksynä olen myös opettanut sekä Helsingin evankelisessa opistossa että Aalto yliopistolla. Se on ollut mahtava uusi aluevaltaus, joka on vastavuoroisesti opettanut itselle valtavasti uutta.
Kuvaaminen, niinkuin varmasti kaikki muutkin elokuvan osa-alueet, on ammatti jossa ei ole koskaan valmis. Koen, että vasta nyt alan nähdä metsää puilta. Osaan kommunikoida, olen oppinut kysymään. Osaan laittaa sivuun makeat kuvat ja tekniset muotivirtaukset ja kaivella elokuvan ydintä, sillä ajattelen, että vasta kun oikeasti tietää, mitä ollaan kertomassa ja kenen näkökulmasta, voi alkaa ratkoa sitä, miten, missä ja millä välineillä sitä tehdään. Oppiminen omalla polullani tarkoittaa myös sitä, että joku aihealue on aina vähän ”nousussa” minulle itselleni. Pitkään olen ollut innoissani sisällöstä, kohtauksen perimmäisestä ja pohjimmaisesta tarkoituksesta. Nyt nousussa tuntuu olevan kohtauksen sisällön ja tilan suhde tai suhteettomuus. Mitä kohtaukselle tapahtuu jos se sijoittuukin asunnon sijasta ruuhkabussiin, uima-altaaseen tai myrskyyn?
Fiktion parissa osaisin uskoakseni eniten auttaa sisällön ja muodon suhteen löytämisessä, fokuksen tarkentamisessa ja visuaalisen maailman rakentumisessa. Ohjaaja-kuvaaja -suhteen kommunikaatiossa, ennakkosuunnittelun valtavassa merkityksessä ja siinä, miten abstrakteista hahmotelmista lähdetään kohti konkreettista elokuvaa. Miksen myös konkreettisissa teknisissä ongelmissa tai ylipäätään halussa edetä uralla.
Dokumentin puolella sisältökeskustelu on vielä kiehtovampi. Kuinka kuvata jotain, joka vain suunnittelematta tapahtuu? Kuinka jakaa kohtausta kuviksi? Kuinka nähdä ohjaajan silmin? Kuinka elää hetkessä? Miten olla ihmisen ihmiselle, minne laittaa kuvaajan ja kuvattavan rajat? Loputtoman kiehtova ja arvoituksellinen dokumenttikuvauksen maailma antaa mielestäni runsaasti aihetta muodon ja sisällön suhteen keskustelulle.
Mielelläni keskustelen myös kommunikaation yleisestä tärkeydestä, johtamistavoista, itsekurista ja oman rajallisuuden hyväksymisestä, yhteistyön voimasta ja siitä, miten kuvaajan ratkaisut vaikuttavat muun työryhmän toimintaan.
Mentorointi onnistuu suomeksi, englanniksi ja jotakuinkin myös ruotsiksi.
Mieluiten tapaan kasvotusten kahvin äärellä, koska siinä ajassa kun skypen äärellä on huudettu vartti, että kuuletkosämua?, on oikeassa kohtaamisessa päästy jo paljon pidemmälle.
Kari Kankaanpää
Elokuva- ja TV-lavastaja
Olen ammatiltani elokuva- ja TV-lavastaja. Olen ollut alalla aktiivisesti nyt noin kolmetoista vuotta lavastaen pääsääntöisesti pitkiä näytelmäelokuvia. Tällä hetkellä teen juuri 11. elokuvaani päälavastajana. Merkittävimpinä töinäni mainittakoon Juho Kuosmasen ohjaama Hymyilevä mies, joka voitti Cannesin elokuvafestivaaleilla pääpalkinnon Un certain Regard – sarjassa. Muita merkittäviä töitä minulle ovat olleet Mia Tervon ohjaama Aurora, sekä Rike Jokelan ohjaama Kanelia Kainaloon, Tatu ja Patu. Hymyilevä mies valittiin kriitikoiden toimesta vuosikymmenen merkittävimmäksi elokuvaksi sekä Mia Tervon ohjaama Aurora oli samaisessa äänestyksessä toisena. Lisäksi olen voittanut parhaan lavastuksen Jussin ensimmäisestä lavastamastani pitkästä elokuvasta Hella W.
Olen tehnyt kansainvälisiä tuotantoja muun muassa Venäjällä, Baltian maissa, Englannissa, Luxemburgissa, Espanjassa, Uudessa Seelannissa sekä Norjassa.
Haluan osaltani edesauttaa suomalaisen lavastusosaston kehittymistä. Parasta ulkomailla työskentelyssä on ollut nähdä, miten muualla toimitaan ja poimia parhaat tavat Suomeen käytettäviksi. Suomen elokuva- ja TV-ala on kovaa vauhtia kansainvälistymässä, joten kansainvälisten työntekotapojen omaksuminen on tärkeää.
Mentorina painottaisin isojen tuotantojen lavastusosastojen hallintaa ja logistiikkaa. Iso osa lavastajan työssä toimimisesta on logistiikan hallintaa. Tämä on ainakin itselle asia, jota olisin toivonut painotettavan koulussa, mutta jonka olen itse saanut oppia pääasiassa kentällä työskennellessäni. Kun hahmottaa miten iso lavastusosasto toimii, on huomattavasti helpompaa skaalata isosta pienempään kuin toisinpäin.
Logistiikan lisäksi itselleni tärkeä asia on ollut lavastajan identiteetti ja asema tuotannossa, sekä se, miten käyttäytyä ja toimia päävastuullisena kotimaisissa ja ulkomaisissa tuotannoissa.
Haluisin painottaa työryhmän merkitystä lavastajan työssä ja kannustaa muitakin tekijöitä pois yksin yömyöhään puurtamisesta. Lavastajan ammatti on mitä mielenkiintoisin, kunhan muistaa, että kyseessä on kuitenkin vain työ ja väsyneenä ja huonosti valmistautuneena ihanteellisinkin projekti voi kääntyä hyvin raskaaksi koettelemukseksi.
Ami Lindholm
Animaatio-ohjaaja
Olen Ami Lindholm, animaatio-ohjaaja ja sarjakuvantekijä. Viime vuodet olen taiteessani keskittynyt vanhemmuuden kuvaamiseen. Sarjakuvani Vauvakirja ja lyhytelokuvani Mother and Milk kertovat vanhemmuudesta hauskalla ja koskettavalla tavalla ja tuovat kaivattua huumoria takakireään äitiyskeskusteluun.
Valmistuin animaatio-ohjaajaksi Turun Taideakatemiasta 2008, jonka jälkeen perustimme animaationtekijöiden Osuuskunta Paperihatun. Olen tehnyt leffoja, kuten Ilo Irti, The Year I Cut My Hair, animaatiot Lumikko-dokumenttiin, sekä paljon kuvituksia ja tilaustöitä. Olen myös oudon kiinnostunut taiteentekemisen prosessista ja piirrän jatkuvasti päivittyvää Ahdistaa / Helpottaa-teoskokonaisuutta. Työskentelin Roviolla animaatio-ohjaajana Angry Birds Stella -animaatiosarjassa, jossa opin kuinka suuressa studiossa toimitaan ja miten oma visio välitetään eri maissa työskenteleville tuotantotiimeille. Animaatiotuotannoissa ohjaaminen on minulle luontaisin rooli, mutta animaation sankarille tyypillisesti myös käsikirjoitan, animoin, leikkaan, toimin tuottajana sekä teen sarjakuvaa, kuvituksia ja muuta taidetta.
Taiteeni ja ehkä elämänikin ydinajatus on “kannustaa ja antaa toivoa”, ja siksi haluan myös toimia mentorina. Elokuva-ala ja siellä animaation tekeminen on välillä aivan kohtuuttoman vaikeaa. Minulla on paljon kokemusta siitä epätoivosta, kun rahoitusta ei löydy, kun kaikki sanovat EI ja itsekin alkaa epäillä, että onko tässä mitään järkeä. Kaiken väännön lisäksi myös itse työ on monimutkaista, projektit ovat valtavia ja toteutus kestää pitkään.
Kuitenkin minua on autettu, rahoittajat ovatkin sanoneet KYLLÄ, oikeat ihmiset ovat löytyneet, teos on vähitellen valmistunut ja lopputuloksesta tuli upeampi kuin uskoimmekaan. Viimeistään siinä vaiheessa, kun katsoja tulee itkien halaamaan ja kiittämään, muistan että työmme on merkityksellistä. Siksi haluan auttaa ja kertoa omista kokemuksistani, että muilla olisi hieman helpompaa, että mahdollisimman moni pääsisi tekemään hienoja animaatioitaan!
Parhaiten homma toimii, jos olet jo tehnyt jonkun animaatioleffan, harjoitustyön tms. eli itse animaationtekemisen prosessi on tuttu ja perusasiat ovat hallussa. Mentorinasi voin kannustaa sinua seuraamaan omaa visiotasi, olit sitten kiinnostunut työskentelystä animaatiofirmassa tai tekemässä omaa animaatioprojektiasi. Puhumme unelmista: mitä haluat kertoa ja miksi se on sinulle tärkeää? Kysyn, mitä esteitä tekemisesi tiellä on: miksi jäät jumiin ja mikä pelottaa? Voin myös auttaa sinua selkeyttämään taiteellista ilmaisuasi ja keskitymme myös tuotantoon: mistä aika, rahat, ihmiset, mikä tekniikka, entä lepo ja vapaa-aika?
Animaatio on ihanaa ja kaikki on mahdollista, eikös vaan!
Kuva: Sakari Majantie
Taru Mäkelä
Ohjaaja
Olen Taideteollisen Korkeakoulun Elokuvataiteen linjalta viime vuosituhannella valmistunut elokuvantekijä. Toimin ohjannut tähän mennessä kuusi pitkää näytelmäelokuvaa, elokuvateatterilevityksen saaneita pitkiä dokumenttielokuvia, televisioelokuvia ja -sarjoja. Lisäksi olen ohjannut kuunnelmia ja lukuisia teatteriesityksiä. Minulla on elokuvaajamieheni kanssa tuotantoyhtiö, Kinosto Oy, jonka alkujaan perustivat elokuva-alalle ryhtyneet isovanhempani. Se täyttää v. 2020 sata vuotta. Olen toiminut alalla 35 vuotta, enkä ole suunnitellut jääväni eläkkeelle seuraavan 20 vuoden aikana. Tähänastisen työ- ja elämänkokemukseni perusteella uskon voivani tukea ja selkeyttää sellaisen elokuvaohjaajan näkemystä, joka haluaa tehdä työtä ja elää samaan aikaan.
Oma näkeymykseni työhön on ihmislähtöinen. Ohjaaminen on johtamistehtävä, jossa taiteellisesti parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen ei voi päästä pelon ja hajoittavan kaaoksen kautta. Entistä Lotta-johtaja Fanni Luukkosta vapaasti lainatakseni: Järjestelykyky on se voimavara, jolla raskainkin taakka nousee. Elokuva-alalla ihminen voi elää täysipainoista, normaalia elämää, elokuva ei ole poikkeustila. Jos niin haluaa, voi perustaa perheen, kasvattaa lapset ja hoitaa vanhempansa kunniallisesti hautaan, ilman että taiteesta pitää luopua. Ja taidetta voi tehdä ilman että ihmissuhteet muuttuvat savuavaksi tuhkakasaksi, taiteen alttarille teurastetuiksi ihmisuhreiksi.
Elokuvan tekeminen on henkisesti ja emotionaalisesti palkitsevaa, kollektiivisessa flow-tilassa tapahtuvaa luomistyötä, jonka äärellä tärkeintä on nöyryys ja aito ihmisten kohtaaminen. Elokuva-ala on toisaalta hyvin kilpailullinen, jopa armoton ja raadollinen rahan ja vaikutusvallan härkätaisteluareena. Rahalle on aina ottajia, mediaseksikäs paikka auringossa on kapea spotti, johon poskenkääntäjillä ei koskaan ole mitään asiaa. Miten yhdistää rahan ja vallan pelien vaatima periksiantamattomuus, omien rajojen puolustaminen ja sinnikkyys luovaan työhön, jossa vaaditaan täysin toisia ominaisuuksia: herkkyyttä ja lähes loputonta empatiakykyä? Uskon, että tätä kysymystä moni tekijä pyörittelee mielessään muutamankin aamuyön tuntina. Joskus uskon, että minulla on joskus vastaus tähän, joskus taas ei.
Olen avoin keskustelemaan hämmentyneen epäilijän kanssa. Jokaisella on oma polkunsa. Omalla tielläni on aina ollut joku ihminen, joka on sytyttänyt kynttilän silloin kun olen luullut olevani pimeimmässä paikassa. Ja kas: polun pää on jälleen löytynyt, matka jatkunut.
Tuula Nikkola
Apulaisohjaaja
Tulin elokuva-alalle 26-vuotiaana käytyäni silloin vielä toiminnassa olleen Ylen ammattiopiston tuotantolinjan. Valmistuin vuonna 1991. Kurssi oli yleiskattaus tv-puolen kuvaussihteerin töihin, mikä Ylessä tuolloin tarkoitti melko pitkälle myös tuotantopäällikön tehtäviä. Tein Yleen satunnaisia free-keikkoja mutta vuonna 1992 pääsin töihin Akvaariorakkaus-elokuvaan ja siitä alkoi tieni elokuvien maailmaan. Olen itseoppinut tuotantopuolta eri projektien kautta. Jokainen tuotanto on omanlaisensa ja koskaan ei lakkaa oppimasta alasta jotain uutta. Olen toiminut kuvaussihteerinä, tuotantopäällikkönä, linjatuottajana ja apulaisohjaajana.
Olen ollut freelancer kohta 30 vuotta ja suurimman osan työvuosistani olen ollut töissä pitkissä elokuvissa ja viime vuosina mukaan on tullut myös lyhytelokuvat ja jonkin verran tv-draamaa. Mieluisin työ tällä hetkellä on apulaisohjaus. Siinä saa yhdistettyä tuotannollista tietämystä ja kuvaustilanteessa toimimista. Olen tehnyt omasta halustani monissa projekteissä laajempaa kokonaisuutta eli olen työskennellyt ennakkosuunnitteluvaiheessa pidempään ja laajemmin kuin yksinomaan apulaisohjaukseen liittyvissä työtehtävissä. En ole ryhtynyt apulaisohjaajaksi siksi, että haluaisin päästä joku päivä myös ohjaamaan vaan olen tyytyväinen työhöni niissä toimissa, missä olen toiminut. Koen että elokuvan kokonaisuus syntyy monen eri osa-alueen yhteistyöstä.
Pidän tärkeänä omaa ja muiden hyvinvointia, ja sitä että elämään mahtuu työn lisäksi myös muuta sisältöä. Itselläni on neljä aikuista lasta, pidän itseni kunnossa liikunnalla ja avantouinnilla.
Tiukalla mutta ystävällisellä ja toisten työtä kunnioittavalla apulaisohjauksella saa kuvauksiin hyvän ja eteenpäin pyrkivän ilmapiirin, jolloin kaikki tähtäävät mielellään yhteiseen päämäärään. Elokuvaalalla voi tehdä pitkän ja tasa-arvoisen työuran. Jaan mielelläni osaamistani ja kokemusten kautta tulleita työtapoja uusille tekijöille. Joskus pelkkä kuunteleva korva ja tarvittaessa olkapää, johon nojata, on hyvä olla olemassa.
Jani Pösö
Tuottaja
Olen toiminut urani aikana useissa eri rooleissa. Ennen ryhtymistäni täysipäiväiseksi tuottaja-käsikirjoittajaksi olin perustamassa kahta mainostoimistoa, kansainvälistämässä suomalaista muotibrändiä, työskennellyt copywriterina, luova johtajana, levykauppiaana ja kokeillut muusikkoutta semi-protrumpetistina. Nyt johdan yhdessä Teemu Nikin kanssa It’s Alive Films - tuotantoyhtiötä, jonka parin viime vuoden tuotoksiin kuuluvat mm. Armomurhaaja, Sekasin TV-sarja ja All Inclusive -lyhytelokuva.
Minulta saat ainakin omakohtaisia vinkkejä elokuvatuottajan ammatista, kansainvälistymisestä, pienen kasvavan yrityksen johtamisen iloista ja suruista sekä yrittämisestä yleensä. Tähän heti yksi vinkki: usein kun itse valitsee mentorin, tulee helposti päädyttyä sellaiseen tyyppiin, jonka ajatukset sopivat parhaiten omien kanssa yksiin. Silloin saattaa käydä niin, että tulee vain vahvistaneeksi omia käsityksiään ja mielipiteitään. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, sillä pidän omista mielipiteistäni. Uskon kuitenkin, että aiheet löytyvät mentoroitavalta itseltään. Siksi en halua tässä itseäni enempää kehua ja ajatuksiani valaista…
Katri Saukonpää, TaM (Aalto-yliopisto)
Elokuva-alan moniosaaja – tekniikka ja tuotanto
Olen monialainen elokuva-alan osaaja jonka vahvuudet ovat fiktiotuotantojen ennakkosuunnittelu- sekä tuotantovaiheissa. Minulla on vahva osaaminen kalustoon sekä studioihin liittyvässä budjetoinnissa ja aikataulutuksessa juurikin tuotannon näkökannalta. Uskoisin että minusta on apua esimerkiksi tuotannon ammattilaiselle, jota kiinnostaa syventää omaa ymmärrystään teknisestä tuottamisesta tai siihen liittyvästä osa-alueesta fiktiotuotantojen kokonaisuudessa. Myös teknisen uransa alkutaipaleella oleva ammattilainen saisi varmasti tukea oman kiinnostuksena etsimiseen.
Olen 2000-luvun aikana työskennellyt useiden pitkien elokuvien parissa koordinoiden, järjestäen ja toimien aktiivisena osana työryhmää, oppien samalla kunkin osaston merkityksen tuotantoprosessissa. Vuoden 2010 jälkeen olen työskennellyt tuotantoyhtiöissä ja tuotantotoimistoissa, joissa sain syventyä konseptoinnin, rahoituksen, budjetoinnin ja ennakkosuunnittelun tärkeyteen. Vuonna 2015 siirryin nykyiseen työpaikkaani Angel Films Oy:hyn ja kalustovuokrauksen pariin. Näiden vuosien aikana olen kehittänyt erittäin laajan ymmärryksen alan eri suuntauksista, toimijoista sekä nähnyt miten erilaisia urapolkuja rakennetaan. Mielestäni ennakkosuunnittelu ja esituotanto ovat tärkeä osa onnistunutta teosta, ja tässä kokonaisuudessa ovat tekniset ratkaisut sekä ammattilaiset isossa roolissa.
Mentoroinnissa uskon luottamukselliseen keskusteluun sekä kohtaamiseen jossa on lupa esittää kysymyksiä ja omia ajatuksiaan vapaasti. Uskon, että ura elokuva-alalla on moniportainen ja kehittyy jatkuvasti, ammattilaiseksi voi kasvaa monella tavalla. Uskon myös oman ammattiminuuden positiiviseen profilointiin ja hyvien puolien korostamiseen, jotta erottuminen ammattilaisten keskuudessa on mahdollista.
Lisätietoa: Mentorointi tapahtuu Angel Films Oy:n tiloissa ja toimistoaikaan. Voimme käydä keskustelua myös sähköpostitse tai tarvittaessa videoyhteyden kautta. Mielestäni henkilökohtainen tapaaminen on kuitenkin aina merkityksellisempi ja niissä syntyy aitoja kohtaamisia sekä tasavertaista keskustelua.
