Mentorointi
chi-pham-8uT6dwcLwKE-unsplash.png

Blogi

Julkaisut tunnisteella mentorointi-hanke
Kommunikoiva kirjoittaja-ohjaaja

Olin hakeutunut Tiinan mentoroitavaksi paitsi koska ihailin hänen töitään, myös koska olin kiinnostunut omien tekstieni ohjaamisesta. Ja vaikka koin monella tavalla jo vuosi sitten olevani käsikirjoittajana melko pitkällä esimerkiksi itseäni kiinnostavien aiheiden, omaäänisyyden, maailmankuvan ja muodon suhteen, audiovisuaalisen teoksen ohjaaminen tuntui vielä melko kaukaiselta ja pelottavalta.

Lue lisää
Kesä ja konkretia

Huhtikuussa työt alkoivat kasaantua ja ensimmäisen tapaamisen jälkeinen toiveikkuus muutoksesta tuntui liukenevan kasvavan työmäärän alle. Itsensä kehittäminen työn ohessa tuntui jälleen mahdottomalta tehtävältä ja oli vaikea saada otetta seuraavista askeleista. Toinen tapaaminen Andrean kanssa tuli siis sopivaan hetkeen, sillä tuntui tarpeelliselta saada konkreettisia ja matalan kynnyksen vinkkejä siihen, miten voisin kehittää itseäni lähitulevaisuudessa.

Lue lisää
Meren äärellä

Koska kaikki ovat saaneet tarpeeksensa videopalavereista, päätimme tavata ensimmäisen mentorointikerran merkeissä ulkoillen Andrean suvun merenrantapaikassa. Sain auton lainaan ja ajaessani kaupungista pois päin kohti sovittua tapaamispaikkaa, maisemia alkoi värittää metsät, pellot ja toisinaan auringossa pilkahteleva meri. Tuntui ihanalta olla liikkeellä ja matkata paikasta toiseen, jälleen yhden etätöissä vietetyn viikon jälkeen.

Lue lisää
Kello neljältä aamuyöllä

Herään yöllä ja katson kelloa. On vielä aamuyö. Työhuolet tulevat mieleen ja painuvat päälle koko voimalla pimeässä, enkä pääse niitä pakoon. Tuntuu etten selviä mistään ja olo on toivoton. Kello neljältä kaikki asiat kasvavat jättiläisen kokoisiksi.
Kello neljän jatkuvat heräämiset ovat merkki siitä, että nyt tarvitsee pikaisesti muuttaa jotain.

Lue lisää
Blogiteksti 2 21.12.2021

Yksi parhaista piirteistäni näyttää muodostuneen suurimmaksi jarrukseni. Unelmoin ISOSTI. Minulle unelmointi ja tavoitteiden ajattelu on yksi inspiroivimmista ja nostattavimmista asioista joita tiedän. Isäni on aina sanonut että kannattaa tähdätä reilusti korkealle, koska vaikkei yltäisikään täysin tavoitteeseensa, yltää silti huomattavasti lähemmäs sitä kuin pienemmällä tavoitteella.

Lue lisää
Blogiteksti 5, 13.9.2021

Tänään oli viimeinen mentorointitapaamiseni Eriikan kanssa. Puolen vuoden mentorointijakson aikana on tapahtunut yllättävän paljon. Olen saanut kirjoittaa työkseni enemmän kuin talvella uskalsin odottaakaan, niin kirjoittajahuoneessa kuin yksinkin. Nyt sitten olen aloittanut käsikirjoittamisen maisteriopinnot, palannut opiskelijaksi kolmen vuoden töiden tekemisen jälkeen.

Lue lisää
Blogiteksti 4, 7.6.2021

Kevät ja alkukesä ovat olleet hektistä aikaa, mikä on heijastunut myös kirjoittamiseeni. Inspiraatiota ja ideoita on riittänyt, mutta niin on projektejakin. Välillä on tehnyt mieli sulkea läppäri, vaihtaa nimi ja kadota Siperiaan, mutta suurimman osan ajasta olen elänyt arkea ihanassa luovassa jatkumossa. Vaikka usea projekti samanaikaisesti meinaa pyörryttää, siinä on se hyvä puoli että jos yhden homman kanssa menee pää jumiin, voi paeta hetkeksi toiseen.

Lue lisää
Blogiteksti 3 19.4.2021

Toinen etätapaaminen sujui rattoisasti lokkien kirkuessa avonaisen parvekkeen oveni takana - selvä kesän merkki! Viime mentoritapaamisemme jälkeen olen ollut onnekas ja saanut sekä käsikirjoittajan töitä tv-sarjasta että opiskelupaikan käsikirjoittamisen maisteriopinnoista syksyksi. Juuri nyt olen siis melko vapaa tulevaisuusstressistä, mikä on ihanaa - ja ihan kivaa vaihtelua, heh.

Lue lisää
Säveliä, sävyjä ja elämän virtaa

Olemme eläneet erikoista aikaa, johon on vaikuttanut ei niin suosittu kaveri nimeltä Covid-19. Kun jokin hyvä flow lähtee päälle, tuntuu että kaikki tapahtuu kuin itsestään. Virta vie ja kantaa. Luovuus kukoistaa ja asiat tapahtuvat kiireistä ja esteistä huolimatta.

Mutta sitten kuin tulee kummallinen tuntematon – kuten vaikkapa Covid-19 – syntyy hidasteita, asiat vaikeutuvat. Flow katkeaa. Vai katkeaako?


Lue lisää