Kesä ja konkretia

Kirjoittaja

Vilja Savonlahti

Huhtikuussa työt alkoivat kasaantua ja ensimmäisen tapaamisen jälkeinen toiveikkuus muutoksesta tuntui liukenevan kasvavan työmäärän alle. Itsensä kehittäminen työn ohessa tuntui jälleen mahdottomalta tehtävältä ja oli vaikea saada otetta seuraavista askeleista. Toinen tapaaminen Andrean kanssa tuli siis sopivaan hetkeen, sillä tuntui tarpeelliselta saada konkreettisia ja matalan kynnyksen vinkkejä siihen, miten voisin kehittää itseäni lähitulevaisuudessa. 

Halusin puhua erityisesti pitchaustaitojen kehittämisestä ja verkostoitumisesta. Kerroin tapahtumista ja koulutuksista, jotka olin itse aiemmin kokenut hyödyllisiksi ja sain Andrealta lisää suosituksia alan ammattilaistapahtumista ja esimerkiksi niiden sisäisistä iltatapahtumista, jotka olisivat hyviä verkostoitumistilaisuuksia uransa alussa olevalle tuottajalle. Pitchaamiseen liittyen keskustelimme näkemistämme onnistuneista pitchauksista ja siitä, mikä näissä oli ollut erityisen hyvää. Tämä oli juuri sen tyyppistä mentorointia mitä tuossa hetkessä kaipasin, kun työn ja itsensä kehittämisen yhdistäminen tuntui järkälemäiseltä haasteelta. Pieniä, konkreettisia vinkkejä ja helposti toteutettavia kehitysaskelia. 

Kolmanteen ja viimeiseen tapaamiskertaan mennessä kesä oli alkanut. Päädyimme kiertämään Töölönlahtea ja pysähdyimme asiaankuuluvasti jäätelöille, kesän ensimmäisille. Vaikka lomani ei ollut vielä alkanut, oli toukokuun loppu ja kehoni tuntui olevan valmis kesälomaan. Olisin voinut hyvillä mielin viettää loppuviikon nurmikolla makoillen ja pelkkä ajatus tästä tuntui palauttavalta. Viimeinen tapaamiskerta heijasteli myös sisällöltään lomafiilistä, sillä tuntui luonnollisemmalta keskustella suunnitelmista kesälle ja tulevalle syksylle kuin puida haastavia urakysymyksiä. Kokosimme kuitenkin ajatuksia siitä millaisia kehitysaskelia olisi järkevää seuraavaksi ottaa ja mikä tuntuisi hyvältä tavalta edetä näiden askelien osalta. 

Nyt, kun mentorointi on päättynyt, olo on ennen kaikkea kiitollinen. Usko oman työnkuvan kehittämiseen on kasvanut yllättävän ravistelevalla tavalla, vaikka suurta muutosta ei vielä konkreettisella tasolla olekaan tapahtunut. Konkretia ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa. Henkinen valmius muutokseen on ehkä jopa tärkeämpi askel. On vaikeaa arvioida millä aikataululla saavutan tavoitteeni, mutta nytpä ainakin näen sen siintävän horisontissa. Kiitos WIFT ja Andrea!