En ole yksin

Kirjoittaja

Anna-Katriina Kykkänen

Osallistuin toukokuussa casting-kurssille, joka ilokseni usean viikon lykkäyksen jälkeen lopulta järjestettiin. Mennessäni kurssille ajattelin, että opin varmasti monia hyödyllisiä asioita, jotka auttavat minua työllistymään näyttelijänä. En kuitenkaan arvannut, että minulle kurssin suurin anti hyvistä opeista huolimatta olikin saamani vertaistuki.

Vuosi sitten hakiessani mentoriohjelmaan minulla oli tunne, että olen ammatillisesti jumissa ja yksin, ollut jo pitkään, ja minulle alkoi pulpahdella jopa sellaisia ajatuksia, että voinkohan koskaan saavuttaa uraunelmiani, vai olisiko parasta vain vaihtaa alaa. Siihen hetkeen tieto, että tulen saamaan oman mentorin, vieläpä ihastuttavan ja hienoja rooleja tehneen Alina Tomnikovin, oli minulle äärimmäisen arvokas toivon palauttaja. Minulle tuli nähdyksi tulemisen tunne, haaveineni ja jumeineni. Tulisin saamaan apua ja tsemppausta ihmiseltä, joka tuntee näyttelijäntyön ja alalla työllistymisen kiemurat! Ehkä olisikin mahdollista, että saan vielä joskus tehdä unelmieni töitä!

Myös kurssi oli minulle kaivattu, elävöittävä inspiraatioruiske tähän yksinäisen aloittelevan freelance-näyttelijän korona-arkeen. Ensinnäkin tuntui ihanalta ylipäänsä tavata ihmisiä, paria tuttua ja montaa uutta! Vieläpä heitä, jotka jakavat kanssani saman intohimon! Toiseksi, tapasin roolittajat, he, jotka ovat katsoneet lukuisat lähettämäni self-tape -hakemukset. Nyt totesin, että hehän ovat aivan oikeita ihmisiä, asiantuntevia ja aika hyviä tyyppejä! Oli valaisevaa kuulla heidän näkökulmaansa, sekä saada vinkkejä ja palautetta työskentelystä. Pienikin palaute tulee äärimmäisen tärkeäksi tilanteessa, jossa sitä saa todella harvoin. Olen viime aikoina alkanut ymmärtää palautteen merkitystä. En juurikaan saa kommentteja lukemistani äänikirjoista tai lähettämistäni self-tapeista, ja joskus tuntuu kuin tyhjiöön huutaisi. Palaute on minulle kuitenkin tehokkain tapa tulla tietoiseksi omista kehittymisen paikoistani, ja se lisää motivaatiotani työskennellä tavoitteita kohti. Vaikka se joskus kirpaiseekin, opettelen nyt pyytämään sitä useammin.

Lisäksi sain kurssilla huomata, etten tosiaan olekaan ainoa, joka on tässä tilanteessa. Eli on aloitteleva, määrätietoinen ja intohimoinen näyttelijä, jolla ei ole maisterin papereita, verkostoja tai läpimurtorooleja pohjalla. Monet kurssilaisista miettivät aivan samoja asioita, mitä olin minäkin yksikseni pohtinut. SEN huomaaminen oli aivan käsittämättömän helpottavaa! Sain sellaista vertaistukea ja tsemppiä, jota en ollut tiennyt edes kaipaavani!

Huomaan, että minussa elää edelleen pieni ristiriita: olen erittäin sosiaalinen, ja olen toivonut jo pitkään ympärilleni yhteisöä, jonka kanssa tehdä projekteja, treenata yhdessä ja kannustaa toisiamme. Sellaista ammatillista tsemppiporukkaa. Toisaalta minussa elää edelleen pieni osa, joka haluaa pärjätä yksin, menestyä (yksin!?), ja joka ei kehtaa pyytää apua ennen kuin tilanne on mennyt jo hankalaksi. Mietin eräänä päivänä, etten halua enää olla ”se menestyjä”, joka on saavuttanut loisteliaan paikkansa yksin ja omilla ponnistuksillaan. (Kuulostaa hassulta näin sanottuna, mutta jokin osa minusta kieltämättä on kantanut tällaista vanhentunutta ideaalia.) Sen sijaan haluan ideoida ja inspiroitua yhdessä, kokeilla ja mokata yhdessä, sekä jakaa ja kannustaa! Haluan tehdä porukalla jotain, mikä tuntuu hienolta ja merkitykselliseltä. Onneksi valitsin tämän alan. Näyttelijäntyö jos mikä on ryhmätyötä.

Se pieni osa minussa vaikeuttaa edelleen yhteyden ottamista ja avun pyytämistä. Kai pelkään kieltävää vastausta. On ymmärrettävää ja ok, jos toinen ei voi vastata pyyntööni. Voimmehan sitten ainakin vaihtaa kuulumisia. Mutta jos hän voi auttaa, luultavasti hänellekin tulee siitä hyvä mieli, ja välillämme vahvistuu luottamuksen ja tuen tunne. Win-win! Sitähän tämä mentorointikin on. Yhdessä me olemme vahvempia! – mutta ennen kaikkea onnellisempia <3 Luovalla alalla verkostot ovat erityisen tärkeitä, kuten aloitusseminaarissakin puhuttiin. Wift ja mentorointiohjelma antaa hyvän kanavan tutustua muihin alalla työskenteleviin luoviin tyyppeihin. Lisäksi toivon mentoroinnilta ammattilaisen näkökulmaa pohdintoihini, siitä mihin minun kannattaisi nyt keskittyä ja suunnata, sekä tsemppausta työskentelyyn kohti omia tavoitteitani. Niitä ovat työllistyminen näyttelijänä, sekä kehittyminen erityisesti kameranäyttelemisessä. Tänä vuonna haluan päästä tekemään, oppimaan ja tekemään lisää!

Reilu vuosi sitten kirjoitin hakemukseeni seuraavasti, ja ilokseni voin todeta, että jotain on jo tapahtunut.

Kaipaan myös tunnetta siitä, että tukenani olisi joku, joka kuuntelee, kannustaa ja johdattelee jatkamaan eteenpäin. Saisin siitä uskoa, että tavoitteeni on konkreettisesti mahdollinen, enkä ole yksin.