Ei ole mitään maalia
Kirjoittaja
Tiia Vestola
Olen paininut paljon pääni sisällä erinäisten odotuksien ja valmiiden mallien kanssa. Kovimmat odotukset ovat tulleet itseltäni. Koulussa ollessani minulle oli hyvin selvää, miten asiat tulisivat menemään. Lienee sanomattakin selvää, ettei elämä sitten aina mene niin kuin kuvittelee. Tämän kyllä ymmärsin hyvin nopeasti, mutta sitä en ymmärtänyt, että en ole niiden asioiden kanssa yksin. Osa paineista johtui siitä, että kuvittelin yksin olleeni epäonnistunut tai etten tee tarpeeksi työni eteen. Minulla oli kuuluisa illuusio siitä, että kaikilla muilla menee varmasti paremmin. Tuijotin niin kovasti omaan napaani, kun olisi pitänyt laajentaa näkökulmaa. Onneksi tajusin avata suuni.
Nyt kun olen ryhtynyt puhumaan näistä asioista ääneen, olen saanut huomata, että monet kamppailevat samojen ongelmien kanssa, huolimatta siitä kuinka paljon olisi tehnyt. Olen tehnyt yhden ison oivalluksen: ei ole mitään maalia. Kaikki me tavoittelemme urallamme jotain ja kuvittelemme että asiat muuttuvat kun saavutamme ne. Että jokin asia päättyy ja toinen alkaa. En ole enää yhtään varma siitä muuttuvatko juuri ne asiat mitä kuvittelemme muuttuvan. Työelämä ei ole elokuva, jossa puolen tunnin kohdalla tulee plot twist. Asiat muuttuvat hitaasti ja muutoksen huomaa usein vasta jälkeenpäin. Tällaiseen prosessiin tarvitsee siis kokemusta.
Työelämä ei ole enää niin mustavalkoista ja yksinkertaista kuin joskus kuvittelin. Työ itsessään on sitä samaa mutta ehkä lähestymistapa vain muuttuu ja henkinen työkalupakki kasvaa. Työmahdollisuudet kasvavat mutta samalla kasvaa myös vastuu. Ennen pidin virheitä häpeällisinä ja nyt ymmärrän, että ne ovat paras tapa oppia. En ole super-ihminen vaan hyväksyn että uuden projektin alkaessa tulen varmasti kohtaamaan haasteita, joita en ole aiemmin kohdannut ja toivon että minulla on tarpeeksi aikaa selvittää ne.
Viime mentoritapaamisessa puhuimme paljon siitä mitä on hyvä äänisuunnittelija, miltäkin näkökulmalta. Tuotannon näkökulmasta, taiteellisesta näkökulmasta ja työntekijän näkökulmasta. Näkökulmia on useita ja kaikki ne vaikuttavat osaltaan omaan uraan mutta myös hyvinvointiin. En ollut aiemmin ajatellut miten ammatti-identiteettiä voi ajatella niin monelta kantilta. Ja nimenomaan täytyykin ajatella. Hyvään äänisuunnittelijuuteen kuuluu niin paljon muutakin kuin taiteellinen ja tekninen osaaminen. Työelämä on jatkuvaa tasapainoilua, jossa koko ajan oppii. Tämähän ei sinänsä ole uutta. Olen nämä kaikki asiat pinnallisella tasolla tiennyt mutta en syvällisesti ymmärtänyt. Juuri kun on luullut löytäneensä hyvän työfilosofian, huomaa että se ei pädekään tässä projektissa ja joutuu muuttamaan katsontakantaansa. Joutuu myöntämään olleensa väärässä. Mukavuudenhaluisena ihmisenä tämä on raskasta, mutta samalla se kasvattaa ihmistä. Tästä lähtien koitan ajatella niin päin, että kun huomaan muuttaneeni työtapojani, en pidä sitä virheenä vaan merkkinä siitä, että olen kehittynyt.
