Sen ehtii kyllä

Kirjoittaja
Anita Hyppönen

Viimeisen puolen vuoden aikana olen tehnyt asioita, joista ajattelin, että ne ovat liian hankalia tai vaikeita.

Ensimmäiseksi ostimme talon mieheni kanssa. Emme ole remonttitaitoisia tai ainakaan emme olleet. Vanha puutalo, josta ajattelimme, että pienellä pintaremontilla saa upean. Noh. Pieni pintaremontti vaihtui aika paljon isompaan remonttiin ensimmäisten remonttiviikkojen paljastaessa totuuden. Teimme päivät töitä, illat ja viikonloput remontoimme kellon ympäri. Kallion uutuusravintoloiden menut vaihtuivat Tammiston rautakauppojen valikoimien vertailuun ja tori.fi:n kyttäämiseen. Valmista ei ole vieläkään ja tuskin viimeinenkin lista on maalattu ennen vuoden 2020 loppua. Remontti on luonteelleni haastava, sillä olen aina ollut heti-minulle-kaikki -tyyppinen ihminen, jonka kärsivällisyys on vuosien ajan ollut miinuksen puolella. Remontin myötä olen alkanut kasvattamaan uudenlaista suhtautumista asioihin; nykyään kuulen sanovani ”sen ehtii kyllä”, ”katsotaan tuota ensi kuussa” tai jopa ”ensi kesänä sitten”!

Toiseksi irtisanouduin hyvästä työpaikasta, jotta voisin tavoitella itselleni sopivampaa uraa. Remontti toimii siis hyvänä vertauskuvana myös uralleni. Minulla on viimeiset kymmenen vuotta ollut kiire vain mennä eteenpäin, edetä urallani oikeastaan pysähtymättä miettimään, että mitä oikeasti haluan tehdä, miten ja millaisella porukalla. Tällä hetkellä koen, että tavoitteeni on kirkastunut ja olen antanut itselleni luvan mennä kohti uutta. Epätäydellisyyttä ja keskeneräisyyttä on pakko oppia sietämään ja jopa opetella pitämään siitä, että kaikki ole valmista heti. Ihan vielä sietokykyni ja temperamenttini ei ole siellä, mutta ainakin olen hyvän matkaa jo menossa oikeaan suuntaan.

Kuvat liittyvät tapaukseen.