Huumorintaju yhdistää animaattoreita
Kirjoittaja
Kaarina Uimonen
WIFT Finlandin mentorointihanke osui silmääni jo viime vuonna, silloin vain harmittelin että ”ei siellä taida kuitenkaan olla animaation omaa mentoria, syvä huokaus”, mutta kas kummaa, heti nyt vuoden alussa julkistettiin kevään 2020 mentorit, joiden joukossa oli animaatio-ohjaaja Ami Lindholm! Eikun siis hakemusta sisään. Juuri oman alan mentorointia olen kaivannutkin Turun amk:in Taideakatemian animaation koulutuksesta valmistumisen jälkeen.
Sen jo ainakin olen huomannut töitä hakiessani, että animaatioalan työpaikat ovat lähinnä piilotyöpaikkoja Suomessa ja studiot usein pieniä. Rekryjä ei ole yleensä mielekästä järjestää, jos tiedetään entuudestaan hyvä tekijä projektiin. Junior animator-rooleja, eli ns. ”entry level”-töitä, ei Suomessa taida oikeastaan edes olla. Ulkomailla, esimerkiksi Briteissä, ihmisten ensimmäinen vakityöpaikka animaatioalalla on usein juuri junior-roolissa. Toisaalta omaan koulutukseni kuului työharjoittelujaksoja eli minulla on paljon enemmän työkokemusta verrattuna vastavalmistuneeseen englantilaiseen animaattoriin, sillä heillä ei ole työharjoittelua osana tutkintoa.
Animaatioalan ihmiset ovat yleisesti ottaen todella hauskoja, kekseliäitä, ystävällisiä ja inspiroivia. Ryhmämme Turussa oli todella hilpeä kaikista koulutusohjelmaamme liittyvistä vaikeuksista ja ongelmista huolimatta ja hoilasimme mm. täysin rinnoin Disney-lauluja aina kun vain mieli teki ja nauroimme paljon. Vaihtovuonna Englannissa isolla animaatiolinjalla ja sen jälkeen Euranim-workshopissa Belgiassa havaitsin, että tämä animaattoreiden taipumus huumoriin (varsinkin paineen alla) on suorastaan universaalia. Samoin piirrettyjen repliikkien siteeraaminen tilanteessa kuin tilanteessa (”lisää parsaa?”). En tiedä mitään toista ammattiryhmää, joka olisi yhtä hauska (anteeksi stand-up-koomikot) kuin me. Kutsumus animaation tekoon on niin voimakas, että se myös yhdistää ihmisiä lujasti. Itselleni onkin tärkeää, että tunnen oloni kotoisaksi työkavereiden kanssa. Ja se työnkuvakin voi olla vieläpä innostavaa ja hauskaa kaikista haasteista ja tekniikan ja työn vaativuudesta huolimatta, joten ei siis ihme, että haluaisin työskennellä animaatiostudiossa tai projekteissa muiden animaatioalan ihmisten kanssa!
WIFT:in järjestämä yhteinen aloitusseminaari oli todella innostava ja oli upea päästä tapaamaan kaikki tämän kevään mentorit ja aktorit ja kuulla heidän taustojaan ja miksi mentorointihankkeeseen hakivat. Elokuva- ja tv-alan ihmisiä (”live-kuvan” puolelta) ei tule nähtyä aivan kovin usein ja heidän erilaisista työnkuvistaan on aina kiehtovaa kuulla.
Odotan innolla mentoritapaamisia Ami Lindholmin kanssa. Hän on valmistunut samasta koulutuksesta kuin minä aikoinaan ja hänen mainiota ”Ilo irti”-animaatiolyhäriä on näytetty meille koulussa ja hän myös kävi puhumassa Stella-animaatiosarjan ohjaajan työstään toisena opiskeluvuotenamme ja me opiskelijat kuuntelimme tätä luentoa pelkkänä korvana (tästähän saisi heti animaation, hahmot pelkkiä korvia!). Lisäksi tiesin, että hän piirtää myös sarjakuvia kuten minäkin, joten olin todella innoissani, sillä minua kiinnostaa kaikki nuo samat asiat, studio/projektityöskentely ryhmässä, itsenäinen taiteellinen työskentely esimerkiksi lyhärin parissa ja sarjakuvat sekä kuvitukset. Kiitos siis tästä upeasta mahdollisuudesta, WIFT ja Ami!
