Niin, mutta mitä Sä haluat?

Kirjoittaja
Katri Aksola

Tapasimme mentorini kanssa ensimmäisen kerran syyskuussa Cafe Carusellissä. Ruoka ei ole kummoista, mutta pöydät ovat väljät sekä akustiikka ja merimaisemat ovat kohdillaan. Tutustuimme kertomalla itsestämme ja kävimme läpi mentoroinnin tavoitteita. Puhuimme minun arvoista, vahvuuksista ja haasteista. Mentorini kuunteli ja sanoi ”Hetkinen, sä puhut nyt sun Yrityksen arvoista, vahvuuksista, haasteista ja tavoitteista. Mutta mua kiinnostaa mitkä Sun tavoitteet on?”

En osannut vastata. Olen tehnyt niin kovasti töitä yritykseni eteen, että en enää ajatellut, mitä minä halusin tai mitkä minun tavoitteeni olivat. Arvoni olivat yritykseni arvoja, ongelmani elokuva-alan ongelmia ja tavoitteeni sekä unelmani yritykseni menestys.

Kysymys oli tietyllä tapaa herättävä. Olin toipumassa uupumuksesta. Nyt oli laitettava Minut etusijalle. Sain tehtäväkseni miettiä itselleni yhden, kolmen, viiden ja kymmenen+ vuoden tavoitteet.

Tapasimme seuraavan kerran etänä. Olin lähettänyt kirjaamani tavoitteet mentorilleni etukäteen. Kävimme niitä läpi ja totesimme, että hyviä tavoitteita oli mm. lomien ja omaisuuden suhteen…. ”Mutta tässä ei ole hirveästi vieläkään mitään henkilökohtaista”, sanoi mentorini. Niin… ne ovat minun tavoitteitani siitä, miten pysyä toimintakykyisenä ja lopulta tehdä vähän vähemmän töitä. Mutta en ollut kirjannut listaan mitään perheestä, ystävistä, parisuhteesta tai terveydestä.

Tätä tekstiä kirjoittaessani mietin, onko henkilökohtaisen elämän tavoitteiden puuttuminen jotenkin… surullista? Mutta päätän kuitenkin pohdintani siihen, että ei se ole. Tämä nyt vain on aikaa, jolloin minä teen paljon töitä. Yritykseni kasvaa ja kehittyy. Taon, kun rauta on kuumaa. En luultavasti halua omia biologisia lapsia, minulla on hyviä ystäviä ja minulla on hyvä suhde vanhempiini. Kuulostaa kuin ottaisin asiat itsestäänselvyyksinä, mutta ei se niinkään ole. Terveyteni voin myöntää ottaneeni itsestäänselvyytenä, mutta se on nyt muuttumassa.

Mentorointi osuu elämässäni sopivaan kohtaan. Olen palannut töihin ja joudun nyt määrittelemään uudelleen työnkuvani ja sen kuka minä olen ammatillisesti ja yksilönä. Minulla on nyt ensimmäistä kertaa mahdollisuus keskittyä toimistusjohtajan töihin, kun olen palkannut tarpeeksi ihmisiä toteuttamaan päivittäistä ”lapiointia”.
Toivon, että loppuajan mentoroinnissa saan mentoriltani paljon neuvoja siihen, miten pystyn taklaamaan ongelmia, jotka liittyvät toimitusjohtajan työhön. Ja niitähän riittää, kun toimintamme kasvaa. Tuntuu hyvältä ja rauhoittavalta, että olen alkanut asettamaan itseni - jos en vielä etusijalle - niin ainakin tasavertaiseksi firman kanssa. Priorisoin lepoa, ravintoa, harrastuksia ja ihmissuhteita sekä tietoisesti harjoittelen ohjelmoimaan aivojani tahtomaan Minulle hyviä asioita.