chi-pham-8uT6dwcLwKE-unsplash.png

Blogi

Osaisinkohan ohjata?

 

Kirjoittaja
Anna-Maija Ihander


Käsikirjoittamisen ohella minua kiinnostaa (ensisijaisesti omien tekstieni) ohjaaminen. Minua on kuitenkin huolettanut, että koska en ole sitä mitenkään opiskellut, en osaisi sitä tehdä. Järjestelmällisenä ihmisenä osaisin kyllä suunnitella esimerkiksi järjestyksen, jossa asioita kannattaa kuvata, ja omaa tekstiä ohjatessa tietäisin varmasti, mitä haluan ja mitä olen mielessäni nähnyt, kun olen tekstin kirjoittanut. Mutta osaisinko ilmaista haluamani työryhmälle? Erityisesti minua on huolettanut, etten tiedä, miten näyttelijöitä ohjataan. Pitääkö tietää esimerkiksi näyttelijäntyön tekniikoita, joita tarjota näyttelijälle? Olen ajatellut ohjaajaa jonkinlaisena mystisenä mestarina, jolla on Näkemys ja Tieto Kaikesta. Kuvittelen joskus tietäväni, miten ohjaisin omaa tekstiäni, mutta en ole kaikkitietävä ja kokenut. Voinko siis olla ohjaaja?

Mentorini on aiemmin painiskellut samanlaisten pohdintojen parissa, ja hän kirjoitti aiheesta Aalto-yliopiston lopputyönsä Oikein ja väärin ohjaaminen – havaintoja henkilöohjaamisesta elokuvassa. Tätä varten hän oli haastatellut viittä erilaista ohjaajaa. Haastatteluissa hän kysyi mm. ohjaajien käsityksestä omasta ohjaustyylistään, näyttelijävalintojen tekemisestä, harjoituksista, henkilöohjaustekniikoista ja palautteen antamisesta.

Työssä kävi ilmi, että metodeja ja tyylejä on monenlaisia. Perinteisesti monet ohjaajat ovat varjelleet tätä ohjaajan myyttiä eivätkä siksi ole avanneet metodejaan, tai ehkä jotkut ovat pelänneet plagiointia. Kuitenkin työssä haastatellut toteavat, että olisi kiinnostavaa kuulla, miten kollegat työtään tekevät. Monet myös puhuvat siitä, miten monesti ohjaaja pelkää näyttelijöitä ja näyttelijä ohjaajaa. Ohjaaja pelkää, ettei osaa ohjata näyttelijöitä ”oikein” ja näyttelijä pelkää, että ohjaaja huomaa hänen olevan huono ja tehneensä väärän näyttelijävalinnan.

Haastattelujen lukeminen ja mentorini kanssa keskustelu rauhoittivat omia pelkojani ohjaamisesta, ja sen sijaan minulle tuli olo, että pystyisin siihen kyllä. Kuitenkin koska en asiaa ole sen enempää opiskellut, tuli tunne, että minun olisi hyvä lukea jokin ohjaamista (ja elokuvan/tv:n tekemistä) koskeva perusteos sekä tutustua teknisiin asioihin ja niistä käytettyyn termistöön. Ideaalitapauksessa haluaisin päästä seuraamaan jonkun ohjaajan työskentelyä lähietäisyydeltä. Ehkä siihenkin tarjoutuu vielä tilaisuus.

Valokuva koirasta istumassa VR-junan penkillä