chi-pham-8uT6dwcLwKE-unsplash.png

Blogi

Rajoittavat ja rohkaisevat ajatukset

 

Kirjoittaja
Katja Niemi


Ensimmäisessä tapaamisessa olin vyöryttänyt kaiken tuskani mentorin päälle. Hukuin kysymyksiini; miksi tämä on niin hidasta, pitäisikö minun tehdä kaikkea luovan alan sisällä, vai keskittyä ohjaamiseen? Mutta miten, kun rahoituskuviot kestävät niin pitkään? Onneksi mentori naurahti hieman sanoessaan ironisesti, että jos julkaisen runokirjan, niin siinähän se minun ohjaaja-urani sitten onkin. Sitten en voi enää ohjata. Täydellistä saada nähdä, kuinka rajoittavia ajatuksia itsellä voi olla. Mutta silti mietin ajankäyttöä ja valintaa sen suhteen. Jotkut kannustavat kokeilemaan kaikkea, toiset uskovat strategiseen valintaan ja keskittymiseen. Alan kallistua jälkimmäiseen. Kaikkea voi tehdä, mutta ei yhtä aikaa. Johonkin laitettua aikaa ei koskaan saa takaisin.

Julkaisin ensimmäisessä blogissani unelmani, ja siitä tuli alaston ja heikko olo. Entä jos unelmat eivät toteudu? Mutta olen päättänyt olla, käyttäytyä rohkeasti. Sillä rohkeutta ei ole se, ettei pelota, vaan että tekee siitä huolimatta. 

Olin kysynyt mentorilta konkreettisia neuvoja. Hänen neuvonsa oli ohjata mitä vain, ”vaikka siitepölytiedotuksia, kunhan ohjaat”. Tärkeintä on saada kokemusta käytännön työstä, ja olla kentällä, töissä, saada RUTIINIA työntekoon. Tavoitteeni on siis työllistyä useammin ja enemmän. Työkaluna käytän rohkeutta, eli tekemällä pelosta huolimatta.

Olen tähän asti katsonut hevosen silmälappujen kanssa yhtä reittiä, vilkuilematta sivuille. Olin sulkenut pois tiettyjä työnteon muotoja, mutta nyt aloin avaamaan näitä rajoittavia ajatuksia. Ehkä voisinkin ohjata mainoksia? Ehkä voisin ohjata mitä vain? Siis sen sijaan, että odotan oman tekstini etenemistä elokuvan perinteisessä rahoitusputkessa. Ehkä olisi tärkeintä olla TÖISSÄ. Töissäolemiseen liittyy olennaisesti se, että saa uusia suhteita ja kontakteja. Mentori mainitsi, että koskaan ei voi tietää, mistä seuraava työ saa alkunsa. Se voi tulla yllättävältä taholta, esimerkiksi näyttelijän kautta. Jos pysyttelen omassa kammiossani, miten kukaan voi edes ajatella minua töihin, kun he eivät tiedä, että olen olemassa? Aloin ymmärtää tilannettani. Olin monet kuukaudet, vuodet oikeastaan, sulkeutunut käsikirjoitusapurahojeni kanssa yksinäisyyteen. Raotin ovea, ja näin että ulkona ei satanutkaan räntää, ja satunnainen ohikulkija hymyili minulle.

Käärin hihat. Ohjaajan työn sisällä on paljon liikkumavaraa. Voin ohjata paljon muutakin kuin elokuvia. Kuunnelmia, teatteria, tv-sarjoja, podcastejä… Olin aiemmin tehnyt videokampanjaa yhdelle järjestölle, ja nyt tarjosin heille seuraavaa. He ostivat sen. Tarjosin toisellekin järjestölle ideaani, ja myin senkin. Yhtäkkiä minulla oli kaksi sisällöltään merkityksellistä ohjaustyötä sovittuna syksylle. Saan tehdä töitä, saan kokemusta ja rutiinia. Uusia ihmisiä, ammatillista kokemusta ja sitä kautta itsevarmuutta.

Samaan aikaan osallistuin Aalto yliopiston ja Action-hankkeen yhteiskurssille Action! Art, Life, and Entrepreneurship. Siihen liittyen olen soittanut esikuvilleni ja kysynyt heidän ajatuksiaan urasuunnittelusta. Huomasin, että ilman tehtävääkin voi soittaa ihmisille, yleensä ihmiset haluavat auttaa. Kannustan tähän! Soittakaa ihmisille! Kysykää! Keskusteltuani yhden kollegan kanssa päätin rajata työni vain ohjaajan työhön jo näissä mainituissa videoprojekteissa. Olin ensin suunnitellut leikkaavani työt itse, mutta nyt päätin, että delegoin sen leikkaajalle.

Aallon kurssin lukusuosituksena luin kirjan Lean in – Naiset ja menestymisen tahto (Sheryl Sandberg, 2013) , ja sieltä tähän lainaus: “Valmis on parempi kuin täydellinen.” Olin ystävältäni kuullut olevani perfektionisti (en ollut tunnistanut tätä piirrettä itsessäni), ja siksi tämä neuvo on itselleni tärkeä.

Minä olen se protagonisti, joka aloittaa matkan. Passiivisen päähenkilön tarinaa on vaikeampi kuljettaa. Minulla on valta ottaa askeleet ja lähteä liikkeelle. Kukaan muu ei voi tehdä sitä puolestani. Universumi, kuuletko; huudan sinulle ääneen: Olen täällä!

Suositus: Brené Brown: The Call to Courage
https://www.netflix.com/fi/title/81010166

Lähikuva rannalla juoksevasta hevosesta