Konfiguroi tulostusajuri

Kirjoittaja
Emma-Lotta Kiuru

Mentoroinnin käynnistyttyä kunnolla tuntuu, että kaikenlaista on tapahtunut, mutta sellaisessa epäjärjestyksessä tai ehkä sen verran abstraktilla tasolla, että siitä on vaikea saada kiinni. Olen miettinyt paljon muun muassa sitä, millä tavalla haluaisin työllistyä kirjoittajana ja mitä keinoja minulla on tällä hetkellä käytettävissäni, mitä olisivat seuraavat askeleet. Nythän olen kirjoittaja, mutta en varsinaisesti töissä.

Miten autan itseäni etenemään suuntaan, joka tuntuu luontevimmalta? Haastavalta, mutta oikealta? Usein seuraavia askelia suunnitellessa ajautuu helposti ajattelemaan, että pitää yksin kantaa kaikki. Se on raskas tapa ajatella. Ja ajaudun siihen usein. Ja toisaalta, miksi yksin on niin vaikeaa saada asioita etenemään, vaikka käytössä olisi kaikki maailman aika. Mistä löytää motivaatio tekemiseen? Miksi en saa enemmän aikaiseksi?

Olen kertonut mentorilleni kaikista niistä projekteista, joita minulla on tässä työn alla ja ajatuksen tasolla olemassa. Jotkut ovat olleet jo hävyttömän kauan roikkumassa mukana, ilman että olen tehnyt niille mitään. Listasin ne kaikki paperille. Ja päätin aiemmista keskusteluistamme innostuneena hoitaa listalta konseptikuntoon yhden projektin, jonka kanssa olen tuskaillut pitkään. Ottaa sitä sarvista. Ei se vielä valmiiksi tullut, mutta se etenee ja minulle tuli onnistumisen kokemus.

Eräs sarjakuvataiteilija kuvaili haastattelussa, miten monet ideat voivat mennä päässä niin sekasin, että menee itse niin totaaliseen jumiin kuin tulostin ikään, eikä lopulta mikään liiku. Silloin ideat kannattanee käydä uudelleen läpi ja tehdä työsuunnitelma, jotta koko jono saadaan taas liikkeelle. Mielestäni mielikuva on osuva ja samaistun siihen. Itse pidän monen idean parissa työskentelemisestä ja siitä, että aina voi tarttua siihen juttuun, joka sillä hetkellä kutkuttaa. Mutta monen idean kanssa voi helposti pudota ansaan, että pyörittelee vaan ja järjestelmällisyys puuttuu. Mikään ei etene, vaikka saakin hetkellisen tunteen siitä. Raja sopivan ja liian monen projektin välillä on toisinaan hiuksen hieno. Huomaan, että minua tällaisessa tilanteessa eniten auttaisi toisten ihmisten osallistuva läsnäolo. Koen kuitenkin vaikeaksi osallistaa ihmisiä, en tiedä keitä ja missä vaiheessa olisi hyvä lähestyä.

WIFT Finland ja Womarts-hanke tarjosi tässä syksyllä myös SWOT-koulutuksen. Koulutuksessa puhuttiin siitä, miten swottia voi käyttää työkaluna omien tavoitteiden kanssa työskentelemisessä. Miten uhat ja heikkoudet voidaan kääntää palvelemaan omaa kehitystä. Ja siis helpolla ja dynaamisella tavalla tekemällä siitä konkreettinen tavoite ja pilkkomalla se osiin, joita ei aseteta liian kauas tulevaan.

Mieleeni jäi erityisesti, että tavoitetta kohti edetessä on hyvä miettiä, keiden apua tarvitsen? Mitä oikeasti on mahdollista saavuttaa tässä ajassa? Ihan perusjuttuja, joita pitää itselleen muistuttaa useaan otteeseen ennen kuin ne sisäistää. Käytiin läpi myös paljon konkreettisia tapoja edistää omaa työskentelyä. Ja ilokseni huomasin, että olin tehnyt näitä asioita jo aiemmin mentorin kysymyksestä heränneenä. Näitä oli esimerkiksi juuri priorisointi ja ideoiden ja projektien kartoittaminen. Listasin itselleni myös kaikki ne ikuisuusprojektit, jotka vain odottavat sitä aikaa sitten joskus, kun olen tarpeeksi ”jotain” (mitä?). Pätevä? Pitkien elokuvien aihioita esimerkiksi, joihin en uskalla tarttua kun ajattelen etten osaa tarpeeksi tai etten kuitenkaan pääse tekemään niitä vielä vähän kokemuksen takia. Jne. Tästä olemme mentorin kanssa myös puhuneet, ettei kannata jäädä istuskelemaan ideoiden päälle, odottamaan sopivampaa aikaa. Se ei ole minulta pois, että teen ja kehitän. Minulla on ollut usein tällaisia ajatelmia, jotka jarruttavat tekemistä ja olen niitä mahdollisimman paljon yrittänyt tiedostaa ja kokeilla tehdä siitä huolimatta tai juuri päinvastoin.

Hieman edellisestä ajattelusta johtuen, olen kokenut haastavana nähdä mitä projekteja liikuttaa ja milloin. Mitkä kannattaa priorisoida? Mikä on paras mahdollinen tulostusjärjestys? Tässä taas pilkoin osiin. Mikä juttu on viimeistelyä vaille valmis lähetettäväksi esimerkiksi säätiölle tai tuotantoyhtiölle? Onko minulla deadlineja? Mitä juttua haluan kirjoittaa nyt, mikä innostaa? Teen suunnitelman siitä mitä töitä tällä viikolla teen. Ja toisaalta myös karsin asioita työlistalta, joskus elämästäkin, mitkä eivät tue tavoitetta. Mikä tuntuu että vie vaan, mutta ei anna? Joskus se on vaikeaa myöntää. Ja joskus on asioita ja töitä, jotka pitää vaan tehdä että pääsee eteenpäin. Kaikkien pitää jonkun verran kuitenkin kärsiä tavoitteiden (ja unelmien) eteen, joten mitkä ovat ne haastavat asiat ja pakotteet, jotka olen valmis tekemään päästäkseni tavoitteeseeni?

Lopulta kuitenkin itse päätän, mikä on tärkeää.