Uusi luku

Kirjoittaja
Eevi Rola

Istun helsinkiläisessä yksiössäni hiljaa ja odotan koronaviruksen tulosviestiä naputellessani ensimmäistä blogipostausta. Tätäkö on uusi normi? Kuulen hiljaisen tuulenvireen kolminkertaisten ikkunoitteni läpi, mutten ole käynyt ulkona muutamaan päivään. Mietin, millaista elämäni oli vuosi sitten, mutten muista. Kaivan mielenkiinnosta puhelimeni esiin ja selaan kamerarullaani. Selaan kuvia ystävistäni, kunnes tulen tämän päivän kohdalle. Kuva asunnostani Los Angelesista, jossa teksti: ”Looking for someone to take over my room in January till September! DM me for more info. Furnished!” Tänään on siis oikeasti se päivä, kun vuosi sitten kuvittelin palaavani takaisin kalustettuun asuntooni Los Angelesissa. Se tuntuu kaukaiselta ja jopa hassulta ajatukselta juuri nyt.

Niin kuin minunkin, monen muun elämä on muuttunut COVID-19-pandemian myötä. En ole yksin näiden haikeiden ajatusteni kanssa. Jokainen meistä on kokenut jotain muutosta elämässään viimeisten kuukausien aikana, joten en koe korrektiksi velloa omassa harmaudessani. Suomessa tilanne on melko hyvä, kun taas Yhdysvalloissa, jonne jatkuvasti kaipaan takaisin, ystäväni ovat menettäneet perheenjäseniä ja monet paenneet pandemian keskeltä kotimaihinsa. Olemme kaikki ripoteltuina ympäri maapalloa, joka tuntuu tällä hetkellä suuremmalta kuin koskaan ennen. Toivon, että voisimme kaikki kurottaa kätemme kohti toisiamme, napata kiinni tiukasti ja muodostaa maailmanlaajuisen tukiverkostorinkelin. Voisimme kaikki tukea toisiamme ja todeta, että tästä selviämme. Tämä on vain uusi luku kirjassamme, jonka jälkeen voimme nousta voimakkaampina kuin koskaan. 

Women in Film & TV Finlandin mentorointiohjelma osuu ajoitukseltaan hyvään saumaan, koska jos minulla on koskaan ollut elämässäni hetki oman taiteellisen kehityksen hyväksi, se on juuri nyt. Nyt kun suunnitelmat ovat rauenneet, näen tulevaisuuden avoimempana ja täynnä mahdollisuuksia. Mikään ei ole mahdotonta, jos ei ole suuria odotuksia tulevasta. Kuulostaa pessimistiseltä, mutta näen sen vain positiivisena. Tiedän missä haluan nähdä itseni tulevaisuudessa (siitä enemmän tulevissa kirjoituksissani), mutta tällä hetkellä polkuni on avoin ja haluan luoda uutta. Sellaista mikä sopii tähän uuteen, mutta tyhjään lukuun.

Vuosi 2020 on osannut näyttää, kuinka tarvitsemme tukea toisiltamme. Nyt ymmärrän, kuinka tärkeää yhteys muihin on. Suomalaisena on helppo selviytyä itsenäisesti, mutta avun saanti ei ole pahasta. Olen erittäin kiitollinen siitä, että saan jakaa näitä ajatuksia Alinan kanssa mentoroinnin aikana. Odotan innolla, että voin jakaa teille mitä mentorijakson aikana taiteellisella urallani tulee tapahtumaan. Se voi olla mitä vaan, sillä onhan tämä täysin uusi luku elämässäni.