Miten minuksi tullaan?

Kirjoittaja
Marjo Viitala

Odotin yhteistä etänä järjestettävää aloitusseminaaria innokkaan jännittyneesti. Tuntui, että tämä on juuri sitä, mitä tällä hetkellä elämääni tarvitsen, ja olen hyvin kiitollinen siitä, että Johanna Vuoksenmaa valitsi minut mentoroitavakseen. Edellisvuoden työskentelin erityisluokanopettajana. Se on antoisaa, merkityksellistä ja rakkaudellista työtä, joka voisi helposti viedä minut mennessään. Opetustyö on entisestään vahvistanut sisäistä vaatimustani sille, että myös taidehankkeillani täytyisi olla jokin syvempi merkitys. Olen joutunut miettimään kysymyksiä: Miksi tämä aihe? Miksi tämä on tärkeää? Miten? Miksi juuri minä? Miksi en minä?
- Miksi ylipäätään teen elokuvia?

Vuoden alussa mapitin kaikki projektini kolmeen kansioon; 1) valmiit teokset, 2) tyssänneet projektit ja 3) kehitteillä olevat hankkeet sekä uudet ideat. Keskimmäisestä mapista tuli paksuin. Minulla on ollut urani aikana paljon hankkeita, jotka syystä tai toisesta eivät ole edenneet. Puhelimeni ei soi, eikä minulle tarjota töitä? Miksi ei? Miksi toisille soitetaan? Joskus olen tuntenut kateutta ja katkeruutta muiden menestyksestä ja täydestä kalenterista. Toisaalta kehitteillä olevien hankkeiden ja uusien ideoiden mappi alkoi taas nopeasti täyttyä.
- Epävarmuus ja vastoinkäymiset - tai alhaiset tunteet - eivät ole vieneet pois haluani ja tarvettani tehdä taidetta.

Seminaarin aikana Virpi Haavisto kertoi mentoroinnin periaatteista ja työkaluista. Ensimmäiset kysymykset tuntuivat ajankohtaisilta: Kuka minä olen? Mikä on minulle arvokasta? Mitä minä haluan? Miten se näkyy, siinä mitä minä teen? Virpi puhui paljon luovan työn erityispiirteistä ja siihen liittyvistä tunteista, euforiasta ahdistukseen. Toisaalta hän korosti ratkaisukeskeisyyttä ja käyttämään ns. tavoitekieltä; kääntämään haasteet tavoitteiksi.
- Tuntuu siltä, että olen jo matkalla, mutta tarvitsen tukea ja apua.

Ensimmäinen kohtaamiseni Johannan kanssa oli energisoiva ja lupauksia antava. Johanna kertoi heti alussa olevansa jännittynyt ja innoissaan (kuten minäkin). Tuntui, että pääsimme heti samalla aaltopituudelle. Olemme ehkä molemmat hieman höpsöjä ja puheliaita? Johanna kertoi katsoneensa elokuviani. Hän oli pitänyt tavastani ohjata ja siksi innostunut minusta. Tämä oli tärkeää kuulla! Tunsin tulleeni nähdyksi. Johanna sanoi, että usein tarvitaan myös tuuria siihen, että tulee huomatuksi.
- Sovimme ensimmäsen tapaamisemme, kävelyretken Mustikkamaalle, jo reilun viikon päähän.

Illalla menin ystävieni kanssa yksityisnäytökseen Orioniin katsomaan Hannaleena Haurun elokuvan ”Fucking With Nobody”. Elokuvassa on kohtaus, missä ”kaupallinen” elokuvaohjaaja haluaa ohjata kuten Hannaleena, ja haluaa siksi näytellä omissa elokuvissaan. Hannaleena kertoo ohjaajalle, ettei tämä voi tehdä niin, koska hänen tiensä on toisenlainen. Tunnen periaatteellista halua väittää vastaan - sanoa, että kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa - mutta samalla uskon, että Hannaleena on oikeassa, pitää kulkea omaa tietä.

Tie voi olla hukassa, mutta se pitää itse löytää, älä jää yksin, pyydä neuvoa, rentoudu, tee jotain mistä tulee hyvä mieli. Jatka työskentelyä.