chi-pham-8uT6dwcLwKE-unsplash.png

Blogi

Millaisen Oscar-puheen pitäisit?

 

Kirjoittaja
Maija Virtanen


Kiitos akatemia, kiitos universumi, kiitos jumalat. Kiitos Suomen ilmainen koululaitos: ala-asteesta yliopistoon. En olisi tässä ilman kaikkea tätä. Kiitos koulu- ja opiskelukaverini, kiitos opettajat. Sen lisäksi että sain henkistä pääomaa, sain erilaisia malleja siihen, miten voin opetella lisää asioita. Sain turvaa ja pysyvyyttä. Sain leikkikavereita, joista osa on pysynyt matkassa tännekin asti.

Tv-urani varrelta leikkaajana haluan kiittää kaikenlaisten eri ohjelmien ohjaajia ja toimittajia. Osan kanssa oli helpompaa, osan vaikeampaa, opin kaikilta teiltä sekä ohjelman teosta että ihmisenä olemista. Kiitos esihenkilöt. Erityiskiitos sille kollegalle, joka olit borderline-kiusaaja. Puskit minusta ulos jotain mustaa, jota sisääni oli kasautunut. 

Kiitos kaikkien leikkaamieni dokumenttien päähenkilöt, että päästitte kamerat elämäänne ja uskoitte kaiken sen materiaalin leikkaajan käsiin. Ihmisen, jota te ette ole koskaan edes tavanneet. Teidän kertomukset muuttavat maailmaa. Kiitos kaikille arkisille tuotannoille, kiitos vimmaisille teiniohjelmille, kiitos värikkäille lastentuotannoille. Kiitos tuottajille. Lähes aina minun tekemisiin töissä on uskottu, olen saanut tukea ja tilaa. Minua on kehuttu töissä paljon. Erityiskiitos sille tuottajalle, joka puski minuun uskoa, kun se alkoi rakoilla.

Kiitos vanhemmilleni, jotka pitivät hyvää ja tavallista arkea ja jotka näkivät, että tuo lapsi täytyy laittaa ainakin teatteriharrastukseen. Kiitos ystäville jo neljänkymmenen vuoden ajalta. Olen saanut tehdä ja nähdä kanssanne vaikka ja mitä. Olette olleet peilini. Olette olleet tukenani. Saan avautua teille kaikesta. Kiitos että avauduitte takaisin. Kiitos entisille poikaystäville. 

Kiitos miehelleni ja lapsilleni. Saan olla kanssanne juuri sellainen kuin olen. Ja saan myös kasvaa sellaiseksi, miksi olen kasvamassa. Ja välillä te kasvatatte minua. Olette minulle parasta seuraa joka päivä. Kiitos myös niistä päivistä, jolloin saan mennä ja olla yksin.

Kiitos WIFT-mentorilleni. Sanoit aina välillä “tätä et varmaankaan halua kuulla, mutta...” Enkä halunnutkaan. Mutta se mitä haluaa ja se mitä tarvitsee, eivät aina olekaan sama asia. Kiitos että kuuntelit ja kaikesta, missä olit kanssani eri mieltä. Kiitos erityisesti siitä että näit minut.

Ja lopuksi haluan antaa erityiskiitoksen kaikista tärkeimmälle eli itselleni. Siitä, että uskalsin olla aito ja auki. Uskalsin olla rikki. Uskalsin puhua asioita, jotka kuulostavat välillä tuomitseviin korviini naiiveilta tai turhilta. Uskalsin tehdä, sitä mitä halusin, vaikka siihen liittyi riskejä.

Kiitos!

Profiilikuva Maija Virtasesta Oscar-pysti kädessään