Kesä töissä

Kirjoittaja
Anne Karttunen

Kesäni näköjään kuluu kohtalaisen kuormittavassa elokuvatuotannossa apulaislavastajana. Ensiksikin, hyvä että heti alkukesästä oli töitä, olen kiitollinen, koronaevät söi duunit ja tämä koronan siirtynyt tuotanto näköjään alkusyksynkin duunit. Meillä on päälavastajan vaateista huolimatta liian pieni mutta hyvä ryhmä, se onneksi on voimavara, muut ihmiset. Useita ihania settejä tehtävänä, harmi että liian kiireellä. Koronan ja aliresursoinnin tuottamia haasteet heijastuvat osastollemme työmääränä johon työsopimukseen kirjattu aika ei riitä. Huonoa omatuntoa ylitöistä, tunne että olen huono, vaanii, vaikka kyse on siitä, että työtä on liikaa. Kiire ei tule koskaan edulliseksi.

Mentorin kanssa zoomailtiin heinäkuussako, keskusteltiin paljon mm lavastusryhmien koostumuksesta, Ikuisuuskysymys. Tuotanto kysyy, tarvitsetteko tämän kaiken, mihin tämä tarvitaan. Lavastusosasto kuormittaa tuotantoa. Emmehän me itsellemme tarvitse yhtään mitään. Tuotanto ja teos tarvitsevat.

Parhaillaan tuotannot uskaltavat jälleen aloittaa, nyt on taas työvoimapula ja hurja kohina. Miten ihmeessä tämä kausittainen, epäsäännöllisesti kenttää kuormittava työmäärä voisi jakautua, että ammattilaisia riittäisi?

Toisaalta taas saimme kriisitilanteessa järjestettyä osastollemme tarvittavia superammattilaisia. Taitava lavasterakentaja-settaaja vähensi suoraan minun ylitöitäni, stressiä ja paransi lopputulosta. Alallamme hinta on usein sen väärti. Painetta vaan on usein halpaan ja kaikki ammattitaitoiset tekijät yhtaikaa kiinni.

Harjoittelijat. Uskon, että oppivat meiltä paljon ja näkivät, mitä on tarjolla ja että innostaako ja sopiiko itselle. Omatuntoani on rassannut osastomme liika harjoittelijamäärä ja että he näkevät turhaa kiirettä ja sekasortoisuutta niin paljon. Olemme kyllä antaneet ymmärtää, että ei näin. Ihminen on kuitenkin mallioppija. En haluaisi yhtään viedä eteenpäin ylinöyrää kuormajuhta-asennetta ja opettaa ilmaiseen työntekoon.

Mitä näen. Ammattitaitoisia ihmisiä, jotka tekevät töitä äärirajoillaan, sekavissa oloissa ja suunnitelmien puutteessa, keskittyen, kaikki koko ajan parasta tavoitellen. Ihmistä ajaa kuitenkin eteenpäin halu tehdä hommansa hyvin. Nauttia työstään. Itselläni väsyneenä on pari kertaa päässyt turhautuminen vuotamaan pään sisältä keskusteluun, siitä olen pahoillani muiden ryhmäläisten puolesta. Toisaalta, jos kaiken pitää sisällään, väsymys kääntyy sisäänpäin ja valmistelee uupumusta, tästä puhuimme myös. Itse kiroilen toisinaan tiukoissa tilanteissa vähän liikaa, mainitsin siitä aina uusille ihmisille ja pyysin huomauttamaan heti, jos häiritsee.

Tuotannossamme on ollut liiton kouluttama luottamushenkilö. Erittäin tärkeää ja tervetullutta kehitystä.

Sinänsä positiivista, että töitä on. Someryhmissä haetaan jatkuvasti lavastusosastolle tekijöitä. Mihin ne säännöllisesti lähetetyt avoimet cv:t joutuvat? Yksi kollega toimii ansiokkaasti lavastajien työnvälitystoimistona. Suuri kiitos homman kehittämisestä, Kari.

Eräs Virossa elokuvaansa tekevä suomalainen ohjaaja mainitsi somessa, että Virossa on hienojen kuvauspaikkojen lisäksi ammattitaitoa. Tätä olen miettinyt. Suomalainen mieleni kääntää tuon niin, ettei täällä ole ammattitaitoa… Toivottavasti pääsen juttelemaan tästä. Ulkomailla työskentelevät kollegat ovat kertoneet, että siellä Art Departmenteistaja jaksamisesta pidetään hyvä huoli. Tuotannollista osaamista ja varmaan kiihkeän kehittymisen aiheuttamaa laadullakin kilpailua.

Mentorini kysyi, mitä haluaisin tehdä, mikä saa minut liekkeihin. Olen ohessa aloitellut paria ennakkosuunnittelua, toisen korona kaatoi kokonaan, toisen siirsi. Sielu innostuu heti. Haluan myös lavastussuunnitella, tehdä kerronnallista designia. Haluan riittävästi aikaa resursseja eli palkkaa hodeille yhteiseen ennakkosuunnitteluun. Etteivät kalliit kuvauspäivät ja kaikki ponnistelu tunnu tuhlaukselta.

Moni kollega tekee useaa keikkaa päällekkäin, moni kollega on myös samanaikaisesti työttömänä.

Mentorointi on tavallaan palauttanut uskoa itseeni ja siihen, etten ole väärässä tarpeessani saada lavastusryhmiin tarpeeksi porukkaa. Kollegiaaliset keskustelut auttavat myös vähän unohtamaan alan ikärasismia, vaikka se alallamme läsnä onkin. Taitojen haaskausta.

Kesä on kuljettu töissä ja muualla maskit päässä. Haastavaa mutta välttämätöntä. Työpäivien jälkeen väsyttää eri tavalla, ei muista juoda, kun on este suun edessä.

Kuvassa aamuvarhaisella junamatkalla katsomaan läheisiä riskiryhmäläisiä ennen kuin Uusimaa taas eristetään. Karkasin viikonlopun purusta, organisoin kyllä ennakkoon ja etänä, hyvin meni.

Toivon kaikille meille vastuullisuutta toisiamme kohtaan, joka suhteessa.