Häviääkö luovuus yrityksen kassavirtaan?
Kirjoittaja
Anita Hyppönen
Tämä kevät on erikoinen. Korona on eristänyt myös meidät elokuva-alan ihmiset koteihimme etätyön ääreen. Koen itseni onnekkaaksi, sillä minua ei ole lomautettu nykyisestä projektistani draamasarjan tuotantopäällikkönä. Työt ovat jatkuneet normaalisti, palaverit vain muuttuneet videopalavereiksi ja puhelinsoitoiksi. Toisaalta olen nauttinut kotona olemisesta ja verkkareissa haahuamisesta. Toisaalta taas kaipaan töihin menemistä, farkkujen pukemista ja ripsivärin laittamista aamulla. Varmasti tuttua meistä monelle.
Mentorihankkeen lisäksi olen osallistunut kollegani kanssa Womarts-täydennyskoulutusohjelmaan Accessing Alternative Finance, jonka vetää saksalainen kouluttaja Juliane Schulze. Koulutus tähtää siihen, että toukokuussa esittelemme oikeille sijoittajille (vielä hypoteettisen) tuotantoyhtiömme. Olemme jo hyvin alkuvaiheessa mentorointiohjelmaa käyneet kiinnostavia keskusteluja mentorini tuottaja Jani Pösön kanssa yrityksen perustamisesta, joten tämä koulutusohjelma oli oikeastaan vain vahvistusta sille mistä olemme jutelleet. Pösö on konkari yritysten perustamisessa ja kauppistaustansa takia hänellä on myös sellaista tietoa yrityksen perustamisesta ja pyörittämisestä, jota harvalla tuottajalla on.
Oman tuotantoyhtiön perustaminen on virinnyt minun ja kollegani mielessä viimeiset muutamat vuodet, ensin vain vitsailuna, mutta enemmän ja enemmän konkretian tasolla. Varmaa ei vieläkään ole, milloin tämä oikeasti tapahtuu, mutta lähitulevaisuudessa, näin olemme päättäneet.
Womarts-täydennyskoulutuksen ja Pösön kanssa käymieni keskustelun kautta olen alkanut hahmottamaan, että tuottajan työ omassa yrityksessä on hyvinkin erilaista kuin työntekijänä toisen yrityksessä. Osalle tuottajista (myös itselleni) tuli yllätyksenä mitä kaikkea bisnesksen pyörittämiseen liittyy, siitä on luovuus kaukana, kun joutuu miettimään kassavirtaa, investointeja, viisivuotissuunnitelmia ja tilinpäätöksiä. Mieleen saattaa hiipiä ajatus, että häviääkö luovatuottajuus kaiken tämän keskellä, kun ei riitäkään, että on hyviä ideoita kehitettäväksi ja tuotettavaksi.
Kaikella on tietenkin toinenkin puoli ja omassa yrityksessä saa itse tehdä päätökset siitä mitä projekteja edistetään, mihin panostetaan, mitä tavoitellaan. Koen, että nykyään tuotantoyhtiön ideologian pitää olla myös kunnossa, ei enää riitä, että vain tehdään, pitää pystyä osoittamaan, että osaa oman bisneksensä myös siten, että toiminta on vastuullista niin työntekijätasolle kuin rahoittajien ja yhteistyökumppaneiden suuntaan.
Womartsin koulutuksen kautta olen alkanut ymmärtämään mitä kaikkia mahdollisuuksia on olemassa, kun yhdistetään luova-ala ja rahamaailma. Näiden kahden maailman liitto ei sulje pois hyviä sisältöjä vaan parhaassa tapauksessa ne tukevat toisiaan sellaisella tasolla, joita katsoja ei edes huomaa. Tämä on mielestäni sellaista luovuutta, jota tuottajalta vaaditaan, löytää yritysyhteistyömahdollisuuksia aloilta ja tahoilta, joita muut eivät ole vielä löytäneet. Olen kokenut itseni aina sisältökeskeiseksi tuottajaksi, mutta nyt huomaan, että kiinnostukseni on alkanut viritä myös siihen suuntaan mitä kaikkea sisällöstä kumpuaakaan myös bisneksen puolelle. Tämä on kiinnostavaa ja tulevaisuuden kannalta tärkeää pohdintaa.
Kiinnostavaa on myös nähdä miten tämä koronakevät tulee muuttamaan elokuva- ja tv-alaa. Millaista sisältöä ihmiset jatkossa kuluttavat, siirrytäänkö vielä enemmän suoratoistopalvelujen maailmaan, häviävätkö elokuvateatterit hiljalleen tai tuleeko niissä käymisestä eksklusiivista, arjen luksusta. Varmaa on kuitenkin se, että viihteen tekeminen ei häviä, mutta sisältöihin tämä saattaa vaikuttaa. Tullaanko tulevaisuudessa näkemään paljon tuotantoja, jotka ovat esimerkiksi kuvattu pelkästään ulkona tai todella pienen ryhmän voimin tai häviätkö valkokankailta suudelmat? Näitä kysymyksiä varmastikin pohditaan tällä hetkellä eri puolilla maailman elokuva-alanyhteisöjä. Myös täällä Helsingin Suutarilan omakotitaloalueella.
