Somekyllästys

Kirjoittaja
Kaarina Uimonen

Koronatilanne vaikuttaa mentoriohjelmaankin. Loput mentorointikerrat taitavat hoitua puhelimitse, niin kuin viimekertainen mentorointikerta, joka oli mukava piristysruiske. Oma elämäntilanteeni ei ole koronan takia juuri muuttunut, tosin harmittaa, ettei uimahalliin tai kirjastoon ole päässyt ja joutuu stressaamaan vanhempien puolesta, sillä he kuuluvat riskiryhmään. Yksi animaatiokeikka siirtyi syksylle, mutta muuten työtilanteeni on edelleen yhtä haastava kuin ennenkin. Olenkin keskittynyt apurahojen hakemiseen ja sarjakuvastrippien piirtämiseen.

Itse olen aika kyllästynyt sosiaaliseen mediaan ja siihen, että nykypäivänä kaikki kommunikointi tapahtuu muutenkin etänä, jo ennen koronaa. Ihmiset kyselevät kuulumiset whatsapp-viesteinä tai chateissa, mutta tavallisia puheluita ei juuri kukaan enää soita ja tuntuu, että ihmisiä on ollut viimeiset kolme vuotta ollut muutenkin haastava nähdä. Pahimmillaan kommunikointi on muuttunut vain tykkäyksiksi tai videoiden katseluiksi Instagramissa ja muissa sovelluksissa, eikä ole enää edes sanallistakaan. Se tuntuu melko huolestuttavalta.

Toivoisinkin, että koronatilanteen helpotuttua, ihmiset olisivat hanakampia näkemään naamatusten ja sähköisen viestinnän määrä vähenisi. Minua huolestuttaa se, että monet suomalaiset kuitenkin haluavat jatkaa etätöissä rajoitusten loputtuakin. Videokonferenssit ja tekniset ongelmat käsittääkseni vievät työajasta paljon turhaa aikaa tällä hetkellä. Itselleni työyhteisössä oleminen olisi huippujuttu, kaipaisin seuraa monen pitkän yksinäisen vuoden jälkeen. Mutta koska ihmisseuraa on tänä päivänä vaikea löytää, tein viisaan päätöksen ja hankin koiranpennun. Sain sen juuri kun koronarajoituksia alkoi tulla ja nyt minulla on itse asiassa sosiaalisempi elämä kuin ennen koronaa. Koira on ehdottomasti parasta mahdollista seuraa ja tuo iloa elämääni. Koira myös auttaa pitämään tässä hetkessä, toisin kuin vaikkapa sosiaalinen media. Otan tämän korona-ajan siis pentulomana.