Yksi idea, joka on prioriteettisi?

Kirjoittaja
Heidi Linden

(Ajatuksia vuodesta..)

     Alussa minulla oli useita keskeneräisiä ideoita. Ajattelin, että niiden tulisi olla kokonaan valmiita, ennenkuin minun kannattaisi esitellä niitä kenellekään. Olen oppinut relaamaan; ideani eivät tarvitse olla kaikki lopullisessa käsikirjoitusmuodossa, ennen kuin minulla on ”lupa” puhua niistä.

     Olen saanut myöskin luvan itseltäni itselleni kehitellä muutamaakin ideaa samaan aikaa, ja se onkin itseasiassa tuonut minulle enemmän töitä. Sillä jos yksi idea ei mennyt läpi, minulla oli takataskussa toinen ja kolmannestakin jo raakile. 

      Jostain syystä minulle on ”joku viisas” joskus iskostanut päähän, ettei kannata olla kuin yksi idea, joka on prioriteettisi ja keskityt ainoastaan siihen. En ole varma, vaivaako minua adhd, mutta olen huomannut, että saan enemmän aikaan työstäessäni useampaa ideaa; kun yksi alkaa tökkiä ja paneudun hetkeksi toiseen, pääsen ns lomalle ensimmäisestä ideasta, ja hetken päästä onkin kiva taas palata ensimmäiseen. Toki liikaa on aina liikaa. Mutta minulle sopii multitaskaaminen; useamman idean kehittely eri työryhmissä.

     Olen vuoden aikana kehittänyt komediasarjaa ”Täg me in Tinder” Making Movies:illa (oma konseptini), sekä omalle firmalleni SEMI HC:lle nuorten sarjaa ”#2020”, jossa käsikirjoittajina toimivat neljä alalle valmistuvaa nuorta naista Tanskasta. Molemmat projektit ovat ajankohtaisia, nopeasti kehittyviä, kantaaottavia ja absurdejakin piirteitä omaavia komedioita. Sen lisäksi olen itse toiminut dramaturgina USA:ssa sarjaa kehittelevälle käsikirjoittajalle, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomeen ja jonka pilotin tuotin tänä kesänä Lapissa. 

     Tämä kaikki on saanut minut heräämään: pidän todella paljon konseptien kehittelystä: ideoiden sparrailusta tiimien haalimiseen -se tuntuu tulevan minulta luonnostaan. Olenkin havahtunut ajatukseen: olisiko tulevaisuuteni paikka kokonaan showrunner -maailmassa? Miksi olen edes aiemmin yrittänyt kirjoittaa itse kaikki ideani. Vuoden aikana olen vaikuttuneena ja helpottuneena seurannut, miten paljon ”muut” saavat ideoistani irti, vieden ne sfääreihin joihin itse en olisi keksinyt. Olenkin aluksi alitajuisesti ja sitten tietoisesti jättäytynyt taka-alalle omista ideoistani ja seurannut sivusta käsikirjoitusten syntyä.

     Tuntuu, että olen murtanut vanhan kuvan itsestäni palasiksi ja koonnut palasista uuden luovan minän, jolla on lupa tykittää ideoita samaan tahtiin kuin aina ennenkin, mutta tällä kertaan niistä ottaa kopin erilaiset kokoonpanot, eivät minä yksin. Askeleeni on kepeä, sillä tiedän, että ideat ovat päässeet hyvään kotiin, jossa voin vierailla ja aina yllättyä. 

- Heidi Lindén