Mentorointi
horses-654837_1920_color.jpg

Blogi

Mentorointihanke valona työttömyystunnelin päässä

 

Moi.

Tervetuloa lukemaan mentoroitavan joukkomme yhteisblogia, tässä eräs ensimmäisistä päivityksistä.

Olen siis yksi tämän vuoden WIFT Finlandin mentorointihankkeen mentoroitavista. Nimeni on Susanna Pukkila ja olen 25-vuotias näyttelijä. Taustastani sen verran, että olen kotosin Kouvolasta, josta muutin lukion jälkeen Helsinkiin, koska halusin TEAKkiin opiskelemaan näyttelemistä. Toive toteutui ja valmistuin teatteritaiteen maisteriksi kesäkuussa 2018, josta lähtien olen toiminut enemmän tai vähemmän työttömänä freelancerina pääkaupunkiseudulla.

Tässä ekassa postauksessa(ni) puhun ainakin siitä, miksi alunperin hain tähän hankkeeseen, sekä suurimmista kysymyksistä koskien uraani – niitä nimittäin löytyy.

En oo koskaan kirjottanu blogia enkä oikein lukenukkaa (paitsi Sara Siepin blogijulkaisun tässä muutama viikko sitten ku siitä kirjotettiin lööpeissä) mutta ei se mitään, tästähän tää lähtee muina bloggereina...bloggaajina... Vähän jännittää kirjoittaa omalla nimellään julkisesti (ku yleensä vaan jodelissa anonyyminä, noei), mutta koitan ajatella sen kautta, että mikä olisi pahinta, mitä tässä nyt voisi tapahtua. Se jääköön nähtäväksi.

Hain mentorointihankkeeseen mukaan saadakseni vertaistukea, turvaa ja neuvoja kokeneemmalta kollegalta (eli armoitetulta mentoriltani Pirjo Longalta) freelanceriyden hämmentävässä maailmassa, sekä tutustuakseni uusiin alalla toimiviin ihmisiin.

Toistaiseksi lyhyt freelancerin taipaleeni on parhaimmillaanki ollut lähinnä henkistä suohiihtoa (nyt tuli sellanen olo, että missä mä oon kuullu tän sanonnan aiemmin. Oli mistä olikaan, ei oo olemassa osuvampaa kuvausta, joten kiitos) raivoisine apurahanhakusavottoineen ja itsensätyöllistämis-käsikirjoittamisineen, itse työnhausta puhumattakaan.

Asioiden jakaminen samankaltaisessa tilanteessa olevien ihmisten kanssa tuntuu lohduttavalta, ja saa minut uskomaan (tai kuvittelemaan), etten menetä järkeäni. Hullun hommaltahan tämä tuntuu, ties vaikka olisi ajat sitten järki lähtenytkin. No, en  tosissani voisi kuvitella tekeväni mitään muuta, paitsi tietysti rahan takia voin olla vaikka kuinka uskottava työntekijä teollisesta hyllyttäjästä sales advisoriin.

Alla oleva Hannes Heikuran kuva suohiihtävästä Mika Myllylästä on niin surullinen, että naurattaa ja kuvan nimi kiteyttää viimeaikaisia ajatuksia ammatinvalinnasta.

”Loputon tuska” -kuvassa Mikä Myllylä. Kuva: Hannes Heikura.

”Loputon tuska” -kuvassa Mikä Myllylä. Kuva: Hannes Heikura.

Isoimmat uraani liittyvät kysymykset niin TE-toimistossa, kuin omassa päässänikin ovat tietenkin, että miten helvetissä niitä töitä nyt sitten saisi ja mistä. Helppo vastaus: voita jussi.

Viime aikoina työttömyystunnelini päässä on jo sarastanut heikkoja valon säteitä (esimerkiksi tämän projektin muodossa) ja vastatakseni omaan kysymykseeni, miten saada töitä, yksi vastaus lienee, että pitäisi saada mahdollisimman paljon verkkoja vesille.

Siis koe-esiintymisiä eli oodissöneitä, aukkareita. Teatteriprokkiksiin niitä ei vaan (musikaaleja lukuunottamatta) pidä kukaan. Paitsi Jussi Nikkilä kerran. Elokuva- ja tv-alan ”kaastingeja” on sentään jollain lailla realistista tavoitella, koska niitä ylipäätään järjestetään. Yksi vaihtoehto on myös odottaa rauhassa, että omat ohjaaja- ja dramaturgikurssikaverit jonain vuonna valmistuisivat ja toivoa pääsevänsä sitten niiden juttuihin töihin... terveisiä vaan.

Tässä ekassa postauksessa vinkattiin pohtimaan omaa tilannetaan näillä rajauksilla, ens kerralla sitten jotain muuta. Tai ehkä täysin samaa.

Loppuun vielä sanoisin, että mahtavaa päästä osallistumaan tähän hankkeeseen ja tutustumaan omakohtaisesti WIFT:n toimintaan, kiitos järjestäjille valinnasta! En ole vielä tavannut muita hankkeeseen osallistujia (paitsi super-mentorini Pirjon), mutta sekin asia varmaankin korjaantuu piakkoin. Ja jos ette oo vielä lukenu nii käykää vilkasemassa muidenki mentoroitavien postaukset.

Valoa kohti ja seuraavaan kertaan!

xx

- Susanna

Näyttelijän omakuva.

Näyttelijän omakuva.

 
 

 
 

Tekstin kirjoittaja, Susanna Pukkila, on kouvolalaissyntyinen näyttelijä-käsikirjoittaja. Hän valmistui teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2018, sivuaineenaan musiikkiteatteri.